Lehdistö ja mediasuhteet

Lehdistötiedotteet

2010

2009

2008

2007

Ladattava materiaali

Etsi yhteyshenkilö

25.02.2010, Vantaa

 

Henkel Nordenilla vahva tulos vuonna 2009

Taantumasta ja monilla markkinoilla tapahtuneesta kysynnän heikkenemisestä huolimatta Henkel Nordenin vuosi 2009 oli hyvä. Valuuttakurssivaikutuksilla oikaistuna Henkelin myynti pysyi edellisvuoden tasolla. Yhtiön hius-, hygienia-, puhdistus- ja liimatuotteiden kuluttajaliiketoiminta-alueiden tulos oli edelleen positiivinen. Markkinoiden heikkenevä kysyntä vaikutti Henkel Nordenin liima- ja pintakäsittelytuotteiden teollisuusliiketoiminta-alueisiin, jotka kehittyivät kuitenkin odotettua paremmin. ”Puolet toiminnastamme on suunnattu kuluttajille ja puolet teollisuusasiakkaille. Ainutlaatuinen liiketoimintamallimme on osoittanut vahvuutensa vuosien aikana. Yhden puoliskon positiivinen tulos tasapainottaa usein toisen puoliskon heikompaa tulosta”, Henkel Nordenin toimitusjohtaja Campbell Peacock sanoo.

Vuonna 2009 menestyivät erityisesti Henkel Nordenin kosmetiikan, hygieniatuotteiden ja taloustuotteiden toimialat. Henkel on selvinnyt taantumasta lanseeraamalla aiempaa enemmän uusia tuotteita sekä laajentamalla jakelua ja asiakaspohjaa. Schwarzkopf-tuotemerkin alainen hiusvärisegmentti menestyy edelleen erittäin hyvin kaikkialla Pohjoismaissa. Asema Ruotsin hiustenhoitomarkkinoilla on vahvistunut merkittävästi, ja Henkelin tuotemerkkien SYOSS, Barnängen ja GLISS osuus sampoosegmentissä on nyt lähes 16 prosenttia.

Markkinoiden heikkoudesta ja myynnin laskusta huolimatta Henkelin liima-, tiivistys- ja pintakäsittelytuotteiden toimiala onnistui ylittämään markkinoiden odotukset. Henkel on Pohjoismaiden markkinajohtaja vahvoilla tuotemerkeillään, joita ovat esimerkiksi Loctite, Plastic Padding ja Teroson. Kuluttajaliimojen ja tee-se-itse-käyttäjien liiketoiminta-alue kehittyi vahvasti vuonna 2009. Tähän vaikuttivat erityisesti PATTEX-tuotemerkin lanseeraus sekä upouusi konsepti ”liimaa poraamisen sijaan”. Vuoden aikana toteutettiin lisäksi maailmanlaajuinen uudelleenjärjestely, jonka tarkoituksena on vahvistaa kilpailukykyä ja siten pystyä huolehtimaan asiakkaiden tarpeista entistä paremmin.

Yhteyshenkilö:
Campbell Peacock
VD Henkel Norden
Tel: +46 10 480 76 16
Mail: campbell.peacock@se.henkel.com

Jari Tuomikoski
Affärsområdeschef
Adhesive Technologies
Tel:  + 46 10 480 76 41
Mail : jari.tuomikoski@se.henkel.com

Lehdistötiedote/DOC
 

Contact

Nimi Monica Nygren
  Head Corporate Communications Henkel Norden, Stockholm / Sweden
Phone +46-10-480-7611
Fax +46-10-480-7767
Email Lähetä sähköpostia